Vielä näin toukokuussa tarjoutui mahdollisuus kokeilla, kuinka seurusteluasioiden käsitteleminen onnistuu kahdeksasluokkalaisten kanssa. Pääsin työskentelemään terveystiedon tunneilla kolmena peräkkäisenä päivänä neljän eri ryhmän kanssa. Sain myös jokaiselle tunnille työpariksi koulun yhteisöohjaajan, mikä tarjosi uusia ajatuksia ja näkökulmia puheeksi ottamisen toteutukseen.
Suurimpana erona toisella asteella toteutettuihin työpajoihin on huumori ja toisaalta dramaattisuus. Moni oppilaiden luoma tarina lähtee niin sanotusti laukalle! Yhden kuvitteellisen parin tarina sijoittuu kaukana Suomesta sijaitsevaan vankilaan, joissain tarinoissa tapahtumien käänteet johtavat psykooseihin tai jopa kuolemiin.
Kun esittäydyn ja esittelen asiani tunnin alussa nuoret kuuntelevat ja vaikuttaa, että seurusteluun liittyvä teema kiinnostaa. Tieto seurusteluväkivallan yleisyydestä pysäyttää osallistujat. Nämä nuoret pitävät seurustelusuhteessa tärkeinä asioina luottamusta, kunnioitusta, toisen ymmärtämistä ja kommunikointia. Vaikka pienryhmissä syntyneet tarinat ovat välillä korkealentoisia, nuoret vaikuttavat käsittelevän aihetta myös vakavissaan. Huumori tuo kepeyttä eikä vertaisryhmässä ole helppoa liiaksi vakavoitua. Paljon puhuva palaute tulee opettajalta, kun hän kertoo erään pojan kirjoittaneen työpajan aikana enemmän kuin kuluneena keväänä yhteensä.
45 minuuttia on lyhyt aika esitellä asia, ohjeistaa työskentely sekä toteuttaa työpaja. Loppua kohden meinasi tulla kiire ja työpajan sisällöstä jätettiinkin yksi kohta pois epäolennaisena ja aikaa vievänä. Tuplatunti mahdollistaisi enemmän pohdintaa ja purkua. Toisaalta pitkällinen pohtiminen voisi kääntyä itseään vastaan ja aiheen kiinnostavuus voisi kääntyä kyllästymiseksi.
Mitä 45 minuutin työskentelylle voidaan asettaa tavoitteeksi? Me ehdimme kasiluokkien kanssa sanoittaa seurusteluväkivalta-ilmiötä, kertoa mistä saa tarvittaessa apua, pohtia millaisia asioita suhteessa on hyvä huomioida ja saada aikaan avointa puhetta asiasta. Minun mielestäni ihan OK saldo yhdelle tunnille, mutta mitä tämän jälkeen? Täytyisi olla sisältöä tai menetelmä mihin esimerkiksi opettaja voi tarttua myös jatkossa. Tätä täytyy vielä pohtia yhdessä työpajoihin osallistuneiden nuorten ja ammattilaisten kanssa.
Kirjoittanut:
Heikki Korhonen
Väkivaltatyöntekijä