Osallistuin jokunen viikko sitten Lyödystä lyöjäksi-tapahtumaan jonka järjestivät RETS, THL, RISE ja AGGREDI. Teemat kuten väkivallan ehkäisy sekä kommunikaation puute aggressiivisen käytöksen triggerinä vaikuttivat hanketyömme kannalta olennaisilta. Myös itse otsikko herätti. Onhan seurusteluväkivallallekin tyypillistä, että tekijä on myös uhri ja toisinpäin.
Aggredi primon työskentelystä kertoneen Charlotte Petterssonin puheenvuorosta jäi erityisesti mieleen se, kuinka nuorten kanssa työskennellessä korostuu hetkeen tarttuminen. Aikuisen kanssa voidaan yleensä sopia, että jutellaan sovitusta asiasta sovittuna ajankohtana. Nuorten elämässä tilanteet elävät jatkuvasti ja aikaikkunan auetessa keskustelulle ammattilaisen on oltava valmis dialogiin. Tuon ikkunan aukeaminen riippuu pitkälti nuoren sen hetkisistä tunteista ja tilanteesta suhteessa vertaisryhmään. Tunteiden säätely ei nuorilla ole samalla tavalla kehittynyttä kuin aikuisilla ja vertaisryhmän merkitys korostuu. Teinien keskuudessa kasvot voi menettää paljon helpommin kuin aikuisten kesken ja kokemus voi olla rankempi kuin moni meistä aikuisten maailmassa elävistä muistaakaan.
Teemu Uutela (Tuki&Turvapalvelut Uutela) puhui kommunikaatiosta pohjana, jonka päälle laadukas työ ja myös työyhteisön hyvinvointi rakentuu. Luottamus, vastuunottaminen ja kuulluksi sekä kohdatuksi tulemisen kokemukset ovat kaikki seurausta kommunikaatiosta. Yksi itseäni koskettanut huomio koski ”Nollatoleranssi väkivallalle”-lappuja seinillä. Tuollainen julistus on helppo laittaa näkyviin, mutta toinen asia on kuinka henkilöstö tätä yhdessä toteuttaa. Onko työyhteisössä olemassa yhteistä ymmärrystä luovaa dialogia?
Puheeksi ottamisen ajatus tuli vahvasti esiin Anneli Portmanin (THL) sekä Pia Anderssonin (RISE) puheissa. Se että puheeksi ottaminen on sisäänrakennettuna RISE:n kaikkeen toimintaan on ajatus mistä haluan vielä kuulla lisää. Ajattelen, että kommunikaation osalta suomalaisessa kulttuurissa ja myös ihmisten parissa toimivien työssä on edelleen parantamista. Se että kohtaamisen ja dialogin taitoa edellyttävää puheeksi ottamista näin korostetaan, kertoo siitä, että yhteisymmärrystä ei oteta itsestäänselvyytenä ja että sen arvo ymmärretään.
Heikki Korhonen
Väkivaltatyöntekijä