Olin pari viikkoa sitten Helsingin Walkers-kahvilassa tapaamassa nuoria. Toiveenani oli saada nuorten kanssa aikaan keskustelua seurusteluväkivallasta. Toive toteutuikin melko mutkattomasti, kun Walkersin työntekijä esitteli minut kahdelle kahvilan kävijälle ja sain myötämielisen vastaanoton.
Kysyin mitä nuorille tulee sanasta seurusteluväkivalta ensimmäisenä mieleen. Vastaus oli rajat. Omat rajat täytyy oppia tuntemaan ja niitä on osattava puolustaa. Seurusteluväkivalta liittyy siis henkilökohtaisten rajojen loukkaamiseen seurustelukumppanin toimesta. Toisaalta seurustelusuhde tarjoaa myös mahdollisuuden oppia tunnistamaan omat rajansa. Kun rajansa tuntee, pystyy elämään parempaa elämää läheissuhteissa.
Keskustelussa nousi esiin ajatus siitä, että seurustelusuhteessa jotakuta sattuu aina. Onhan se totta, ettei mikään parisuhde ole koko ajan ja ikuisesti pelkkää onnea ja autuutta. Välillä tulee loukatuksi ja joutuu pettymään. Keskustelussamme pysähdyttiin pohtimaan mitä tapahtuu, kun on tullut loukatuksi. ”Joko kasvat ihmisenä, tai sinusta tulee dick head.” tuumasi toinen nuorista. Kun seurustelusuhteessa saa siipeensä, voi ihminen kylmettää itsensä ja puolustautua tulevissa suhteissaan pitämällä oman suojauksensa ylhäällä. Itsensä suojeleminen voi näkyä tylynä, loukkaavana ja ehkä kontrolloivanakin käytöksenä. Luottamus siihen, että voi paljastaa oman herkän ytimensä toiselle on mennyt. Ainakin toistaiseksi. Entä se ihmisenä kasvaminen? Mitä se vaatii, että kykenee loukatuksi tultuaan ja ehkä suoranaista seurusteluväkivaltaakin koettuaan kasvamaan kokemastaan yli ja jatkamaan entistä vahvempana ja viisaampana? Tästä emme ehtineet nuorten kanssa juuri puhua. Itse ajattelen, että luotettavat läheiset, joille voi puhua asioistaan sekä elämän aikana koetut turvalliset lähisuhteet tuovat uskoa itseen ja resilienssiä seurustelusuhteisiin. Minäkuva, itsetunto ja muut henkiset voimavarat kehittyvät läheissuhteissa. Seurustelusuhteissa ollaan ensimmäisiä kertoja ikään kuin yksi vastaan yksi tilanteessa ja silloin näitä voimavaroja kokeillaan käytännössä.
Keskustelussamme korostui oman itsensä tunteminen ja sen mukaan toimiminen. Mikä estää kuuntelemasta sisäistä ääntään ja toimimasta omien tuntemusten mukaan? Tässä kohtaa mainittiin some! Sosiaalisesta mediasta nuoret ottavat vastaan ideoita siitä, kuinka pitää olla ja elää, miten pitää ajatella ja mihin identiteettilokeroon kuulua. Keskusteluun osallistunut nuori kertoi tämän aiheuttavan nuorilla yliajattelua ja stressiä.
Sosiaalinen media tuskin on poistumassa nuorten maailmasta eikä aikaan ennen nettiä taida olla paluuta. Kuinka sitten pitää huoli siitä, että tärkeitä kehitysvuosiaan elävä nuori ihminen säilyttää yhteyden omiin tuntemuksiinsa? Asiaa ei helpota se, että some ja mobiililaitteet aiheuttavat herkästi riippuvuutta. Olisin itse hyvin iloinen, jos nuorison seuraava villitys olisi viettää enemmänkin aikaa samassa tilassa ja hetkessä, ilman puhelimia, keskustellen ja ajatuksia jakaen. En tiedä miten, mutta haluan uskoa, että nuoret löytävät mahdollisuuksia, joita en osaa edes ajatella. Toivottavasti me nuorten parissa työskentelevät osaamme olla auttamassa nuoria näiden mahdollisuuksien hyödyntämisessä.
Isot kiitokset Walkers-kahvila ja Aseman Lapset ry tämänkin kohtaamisen mahdollistamisesta!
Kirjoittanut:
Heikki Korhonen
Väkivaltatyöntekijä