OPINNÄYTETYÖ

Opinnäytetyö seurusteluväkivallasta

Kiinnostaako sinua tarkastella seurusteluväkivallan eri puolia, perehtyä sen taustalla oleviin ilmiöihin tai vaikkapa kehittää palvelumenetelmiä? Mikäli aiheet kiinnostavat, voit tedustella mahdollisuutta opinnäytetyön tekemisestä Seurustelua ilman väkivaltaa -hankkeelle.

Sivuiltamme löytyy aiheita opinnäytetöille ja voit myös ehdottaa omaa lähestymiskulmaa aiheeseen. Serusteluväkivalta-teema soveltuu opinnäytetyön teemaksi erityisesti psykologiaa- sekä yhteiskunta-, valtio-, kasvatustieteitä tai sosionomiaa- ja yhteisöpedogogiaa opiskeleville. Vastuu opinnäytetöiden valvomisesta on ensisijaisesti oppilaitoksilla, mutta tarjoamme opinnäytetyön tekijöille tukea ja ohjausta sopimuksen mukaan. Lisäksi opiskelijalla on mahdollisuus hyödyntää asiantuntijoitamme ja viestintäkanaviamme. Yhteistyön yksityiskohdista sovitaan opinnäytetyön tekijän kanssa.

Toivomme, että saamme jakaa valmiita opinnäytetöitä omilla viestintäkanavillamme ja tekijät voisivat avata opinnäytetyönsä sisältöjä esimerkiksi nettisivustojemme blogi-osiossa. Olisimme myös kiitollisia, jos opinnäytetyön tekijä voisi kertoa tuloksista sekä henkilökunnalle että muille ammattilaisille.

Jotta seurusteluväkivaltaa voidaan ehkäistä, on nuorten ja ammattilaisten opittava tunnistamaan ilmiö nykyistä paremmin. Sen vuoksi molemmille kohderyhmille on tarjottava tietoa auttavista tahoista, seurustelutaidoista, väkivallan puheeksi ottamisesta sekä siitä keskustelemisesta. Tuotettavien teto- ja tukimateriaalien painotukset vaihtelevat ikätasoisesti. 13-15-vuotiaiden kohdalla työ on pääosin ennaltaehkäisevää ja keskittyy seurustelu-, tunne- ja ihmissuhdetaitoitoihin. 16-29-vuotiaille tuotettava materiaali sen sijaan keskittyy hyvän seurustelusuhteen tunnuspiirteisiin, seurusteluväkivallan eri ilmenemismuotoihin, nuorille ja aikuisille sunnattujen ammatillisten tukitahojen esittelyyn sekä palveluohjaukseen.

Poika ja tyttö istuvat kaatuneen puunrungon päällä vierekkäin. Pojan käsi on tytön polvella. Kuvassa ei näy kasvoja.

Lisätietoja

Hankkeessa työskentelevällä Jukalla on vaaleat, lyhyet hiukset, parta ja musta paita.

Jukka Lampinen

Väkivaltatyöntekijä, hankevastaava
p. 050 384 8671
jukka.lampinen@
seurusteluailmanvakivaltaa.fi