TIETOA SEURUSTELU-VÄKIVALLASTA

Sattuuko salaileminen?

Seurusteluväkivallalla tarkoitetaan 13–29-vuotiaiden suhteissa tapahtuvaa henkistä, fyysistä, digitaalista tai seksuaalista väkivaltaa.
Se on yleinen mutta edelleen huonosti tunnettu ilmiö.
Tutkimusten mukaan lähes joka toinen nuori on kokenut väkivaltaa seurustelusuhteessaan.

Silti aiheesta puhuminen on monille vaikeaa. Nuoret kertovat kokemuksistaan harvoin ammattilaisille ja tukeutuvat useimmiten ystäviinsä.

Seurusteluväkivaltaa koetaan sukupuolesta riippumatta. Pojat ja nuoret miehet kuitenkin tunnistavat väkivaltakokemukset huonommin ja puhuvat niistä tyttöjä tai naisia harvemmin. Seurusteluväkivallan ennaltaehkäisy, tunnistaminen ja puheeksi ottaminen ovat tärkeitä, sillä käsittelemättömät väkivaltakokemukset vaikuttavat usein sekä toimintakykyyn että mielenterveyteen. Jos nuoret eivät saa ammattiapua, on väkivaltaisten suhteiden riski myös suurempi tulevaisuudessa.

Poika istuu kaatuneen puunrungon päällä jalat ristissä. Kuvassa ei näy pojan kasvoja.

Väkivalta voi näkyä monella tavalla

Henkinen väkivalta

Toisen jatkuvaa arvostelua, haukkumista, syyllistämistä, rajoittamista tai uhkailua.
Henkinen väkivalta voi saada tuntemaan, ettei ole tarpeeksi hyvä.

Fyysinen väkivalta

Tönimistä, lyömistä, kuristamista, tavaroiden heittelyä tai muuta satuttamista.

Seksuaalinen väkivalta

Painostamista tai pakottamista suudelmiin, kosketuksiin tai seksiin.
Seksuaaliväkivaltaa on myös se, että toisen rajat ohitetaan tai niitä ei kunnioiteta.

Digitaalinen väkivalta

Yleisintä seurusteluväkivaltaa.
Esimerkiksi jatkuva viestittely, sijainnin seuraaminen, yhteydenpidon rajoittaminen, uhkailu somessa tai intiimien kuvien levittäminen.

Tyttö ja poika istuvat vierekkäin selät kameraan päin. Tyttö on laskenut päänsä pojan olkapäälle.

Miksi seurusteluväkivallasta on tärkeää puhua

Väkivallan kokemukset voivat heikentää nuoren itsetuntoa, mielenterveyttä ja toimintakykyä.
Käsittelemättöminä ne voivat myös toistua tulevissa suhteissa.

Seurusteluväkivallan ehkäiseminen alkaa tietoisuudesta ja tunnistamisesta.
On tärkeää ymmärtää, millainen on hyvä ja turvallinen seurustelusuhde, ja että väkivalta ei kuulu siihen missään muodossa.

Tyttö ja poika istuvat vierekkäin selkä kameraan päin ja pojan käsi on tytön harteilla.

Nuorten ajatuksia seurustelusta ja väkivallasta

“Hain onnellisuutta toisesta ihmisestä ja annoin sille liikaa vastuuta. Sitten tajusin, ettei toisen kautta tulevaa hyvää voi ylläpitää.”

Lukiolainen tyttö

“Kun puhuu kavereiden kanssa oikeasti näistä jutuista, tajuaa että moni painii ihan samanlaisten asioiden kanssa.”

Ammatillisen koulutuksen opiskelija

“Olisi sosiaalisesti hyväksyttävämpää, että nainen olisi kontrolloiva kuin mies. Miehen näkökulmasta se tuntuu epäreilulta.”

Lukiolainen poika

“Parempi niin, että ollaan tasavertaisia siinä suhteessa, eikä niin, että toisella on valtaa toisen yli.”

Lukiolainen poika

Ammattilaisten näkemyksiä

“Seurustelu on herkkä kehitysvaihe nuoren identiteetissä. Jos poika haavoittuu siinä, se voi heijastua aikuisuudessa aggressiivisuutena tai vaikeutena puhua tunteista.”

Sosiaalityöntekijä, lastensuojelu

“Osalla nuorista on huonoja malleja kotoa. Siksi ammattilaisten pitäisi puhua seurustelusta ja väkivallasta rohkeammin.”

Koulunuorisotyöntekijä

Tutkimustietoa

Tampereen yliopiston tutkimus (2023):

  • Seurusteluväkivalta jää usein huomaamatta ja siitä puhuminen on vaikeaa.

  • Useimmat nuoret kertovat väkivaltakokemuksistaan ystävälle, harvemmin aikuisille.

  • Väkivallan tunnistaminen on edellytys sille, että siitä voi kertoa ja hakea apua.

Nuorten kokemuksista:
“On vaikea kertoa väkivallasta, jos sitä ei tunnista tai jos siihen ei ole sanoja.”
Siksi on tärkeää, että nuoret oppivat tunnistamaan henkisen, digitaalisen ja seksuaalisen väkivallan muodot.

Tyttö ja poika seisovat kadulla vastakkain ja keskustelevat.

Miten väkivaltaa voi ehkäistä

  • lisäämällä tietoa ja puhetta seurustelusuhteista

  • rohkaisemalla nuoria puhumaan omista kokemuksistaan

  • tarjoamalla matalan kynnyksen apua ja tukea

  • tekemällä väkivalta näkyväksi ilmiönä — ilman syyllistämistä

Jos omassa tai ystävän suhteessa on jotain, mikä ei tunnu oikealta, on tärkeää puhua siitä.
Apua saa luottamuksellisesti ja maksutta Apua sinulle ›

Tyttö ja poika istuvat kaatuneen puun rungolla vierekkäin. Kuvassa näkyvät heidän jalkansa.